FASAANI: Eläintarhan ajot eli SRAM cup 2007

Cross country, minä? Tämä oli kuitenkin tilanne. Pk-seudulla ajetaan cup-muotoisena maasto- ja maantiekisoja 17 arki-iltana kevään ja kesän mittaan. Päätin jatkaa KO2007:lla alkanutta kilpailukauttani tarpomalla yhä syvemmälle sukkissuohon ja ottaa osaa tähän SRAM cupin avauskisaan. Kisassa oli tarkoitus ajaa 6 kierrosta Uimastadikan ja Eltsun maisemissa noin 3 kilometrin pituista maastoreittiä, josta yli kolmannes oli hiekka- tai asvalttisiirtymää. Kisareitissä oli omat erikoisuutensa, kuten kierroksen alussa mukavan maastolaskun päätteeksi tuleva u-käännös asvaltille, johon sai ajaa jarrut lukossa. Onneksi jyrkimmät nousut olivat asvaltilla, muuten olisi varmaan jäänyt maaliin pääsy 36t eturataalla haaveeksi. Heckler on sukkisoptimoitu, mutta Tarmolta viime viikolla hankittu titaanikiskoinen Ti-Fly oli jäänyt koeajamatta. Satulan asento oli aivan väärä ja se painoi mukavasti penile nerveä, mutta kurjuuden maksimoinnista oli muutenkin kyse. Lähtöviivalla oli muutamia tuttuja ynnä muuan Matti Lehikoinen jäykkäperäisellä Orangella ja spandexit jalassa! Lähtö oli Mikropoliksen viereisen kuularingin luota, josta lähti heti kisan pisin nousu Uimastadionille. Ekalla kierroksella nousun jälkeen polulle siirryttäessa oli vielä ruuhkaa, joka tarjosi hengahdystauon täysillä vetämiseen. Tasaisella ajokoiraporukka veti komeasti ohi, mutta alamäkeen siirryttäessä porukkaa tuli selkä edellä vastaan. Otin periaatteeksi, että jätän jarrutukset niin myöhäiseksi kuin mahdollista silloin kun pyörä liikkuu itsekseen painovoimalla. Tuntuu aika itsestään selvältä, mutta moni näytti toimivan toisin. Reitin paras kohta oli vauhdikas lasku Uimastadionin takana kulkevalta polulta Vauhtitielle. Tässä näin myös aivan mahtavat otb:t päin kanaverkkoaitaa. Kaveri säästyi ilmeisesti vammoilta, koska jatkoi kisaa ja painoi hieman myöhemmin kieli pitkänä ohi. Eläintarhan kentän luota alkoi reitin pahin, mutta myös treilimäisin osuus, Laakson suuntaan ja siitä takaisin Uimastadionille kiemurteleva reitti sisälsi muutaman lyhyen jyrkän nousun, pari vauhdikasta laskua, mutakuoppaa ja yhden hauskan teknisen käännöksen terävästi vasempaan ylämäkeen. Tässä kohtaa sain parhaan tyydytyksen taluttamaan joutuneiden ohittamisesta, mikä oli tietysti lyhytaikainen ilo, kun ohitetut kuittasivat ohi heti seuraavalla suoralla. Toisella kierroksella ajelin suht yksin ja mietin jo hetken, että taidan pitää perää, kun ohi ei painanut enää porukkaa. Toinen kierros oli myös tuskaisin. Keuhkot huusivat hoosiannaa, syke paukutti 180:a ja jaloissa tuntui se ikävä viileys, joka kertoo lihasten toimivan äärirajoilla. 36t eturattaassa oli se jännä puoli, että ylämäet pitää vetää melko kovaa, tai niitä ei pääse ollenkaan. Nousuissa ja laskuissa pysyin kenen hyvänsä perässä, mutta suoralla jäin aina armotta. Kolmannen kierroksen alussa kärki varvasi minut kierroksella ja mikä hienointa, johtavan kuskin perässä polki Lehikoisen Matti. Sain heistä vetoapua, mutta vain siksi hetkeksi, kun edes jotenkin pysyin perässä. Ei voi kun hattua nostaa meidän alamäkiammattilaiselle, todella kovakuntoinen kaveri ja monipuolinen pyöräilijä. Sisäpiiritieto kertoo, että Matti oli kaiken lisäksi kuluttanut kroppaansa edellisenä yönä Lagwagonin keikalla. Kolmannen ja neljännen kierroksen ajoin hieman säästellen ja koska olin kärjelle kierroksen jäljessä, oli viides kierros viimeiseni, luojan kiitos. Viimeisellä kierroksella sai laittaa kaiken peliin, vaikka sitä "kaikkea" ei ollut enää paljon jäljellä. Ohitin kuitenkin kaksi kuljettajaa, joka piristi mieltä mukavasti. Maaliin tullessa olo oli juuri niin karmea kuin voi kuvitella.

Jäähdyteltyämme aikamme lähdimme Allun kanssa polkemaan kotia kohti. Halusin ajaa vielä kerran Vauhtitien alamäen ja kantatessani renkaat mutaisina asvaltille Nobby Nicit irroittivat otteen kestopäällysteestä totaalisesti, eli olin hallitsemattomassa sivuluisussa. Tanko otti asvalttiin, mutta mitään vaurioita ei tullut. Arvaamaton rengas tuo NN märässä, olin ollut havaitsevinani samaa jo kisassa. Onneksi märällä ei yleensä tule lähdettyä metsään, mutta kyllä NBX:n sivuttaispito on aivan toista märällä kovalla alustalla. Olisiko syynä Schwalben "halkaistu" sivunappula, en tiedä.

Palautumisen jälkeen meininki oli jo niin hyvä, että ajoimme kotiin Keskuspuiston polkuja pitkin. Ehkä siksi olo ei tänään ole hassumpi, vaikka venyttely jäi väliin. Ihan heti en ehkä lähde seuraavaan xc-kisaan, mutta en myöskään sano, ettenkö koskaan enää osallistuisi. Kiitokset järkkäreille.

Tulokset