Oltiin eilen Steelduckin, Teon ja Krissen kanssa heittämässä tämän talven pisin traililenkki. Nelisen tuntia meni pysähdyksineen aikaa kun ajettiin Paloheinään talvienduron polkuja pitkin. Laaksosta Maunulan majalle (kuvassa) polut olivat aivan tajuttoman nopeassa kunnossa, ilmeisesti pieni lämpöaalto auttoi kovettamaan ne. Myös Maunulasta Pirkkolaan oli muutama aivan saakelin hieno pätkä, ja ainoa paikka koko reissulla jossa olisi tarvinnut nastoja oli kolme noin metrin pituista pätkää vauhdikkaassa alamäessä. Not bad!Pirkkolan jälkeen alkoi käsittämättömän pitkä pätkä pyörätiesiirtymää. En oikein ymmärrä sitä että jos järjestetään maastopyöräskabat niin ajetaan kilometrikaupalla pyöräteitä pitkin, varsinkin kun pyörätiet kulkevat metsän keskellä tai vierellä. No, tyylinsä kullakin. Ennen Paloheinään saapumista oli luvassa vielä pari melko sohjoista polkupätkää ja pari helvetin hauskaa, teknistä ja mutkittelevaa kovaa polkua.
Takaisin lähdettiin reidet hapoilla, mutta hetken kinnattua paikat rupesivat lämpenemään ja läpän taso laskemaan. Oltiin melkein päästy Laaksoon asti kun Kristian veti (luultavasti) näyttävät lipat yhdellä vauhtipätkällä tallien vieressä. Ei ole vielä linkutuksen oikaisu hallinnassa. Pyöräkin jäi keskelle polkua jököttämään ylösalaisin ilmalennon jälkeen ihan itsekseen. Noh, vammoilta säästyttiin ja päästiin kokonaisina takaisin Laaksoon. Tosin ilta meni väsymyksen ansiosta ihan Salo-zonetukseksi ainakin meikäläisen puolesta. Noh, se oli sen arvoista ;).
Kiitän Trailikalkkunoiden puolesta kisan järjestäjiä hienojen polkujen teosta/huollosta ja Homokaltsien poikia ahkerasta tamppaamisesta! Keep up the good work (and keep your hands to yourself)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti