Hiemanko polttelee näin ensimmäisten Älläreiden jälkimainingiessa, kun fiksin runko möllöttää telineessä eteisessä odotellessa kiekkoja - ensi kerralla sitten oikealla kalustolla.Ällärit oli päräyttävä kokemus - Hellsinki ei tuntunut Helsingiltä ja tuntui, kun olisi joutunut keskelle Playstation-peliä. Adrenaliini-tasot tapissa polkee reidet hapoilla autoja väistellen toinen toistaan nopeampien kilpailijoiden viuhuessa ympärillä.
Näkömuistiin on piirtynyt elävästi kuva Ekistä, kun se oikaisee yhtätoista Langsterilla Hakanimen Radissonin rannanpuolelta ja kaartaa kohti maalia, muiden kiertäessä Hotellin vasemmalta puolelta.
Uzzista isompaa silmään ja ampaisen perään vaihteet rutisten minkä reisistä irtoaa. Kiroan kahdeksan tuuman täysjoustoa, jonka tunnen vievän terän etenemisestä - raivolla 17.5kg liikkuu kuitenkin yllättävän sähäkästi. Survomisesta huolimatta saavun BarTrickShotin eteen muiden hännillä, mutta sitten seuraa illan ainoa hetki missä jyrästä oli apua. Muiden joutuessa passaamaan vauhtia metrejä ennen ovea - 8" levarit pysäyttävät pyörän euron päälle ja mahdollistivat ohi suhahtamisen viime metreillä ja ryntään ryhmämme toisena ovesta sisään. :P Sisällä selviää, että saavumme maaliin Älläreiden jaetulle viidennelle sijalle. Endorfiinitasot 200% ja tiskiltä olut pahimpaan janoon. Tuntuu, kun siitä olisi jo ikuisuus ja tajunta huutaa lisää... Ensi kerralla fiksillä, jolloin DFL paita on taattu. :)
Tätä muistellaan vielä vanhainkodissa. Kiitos, vielä kerran Hellsinki BC:lle, kun pääsimme osalliseksi jotain mitä on vaikea ymmärtää, ellei sitä itse ole kokemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti