Hki-Borgaux-Hki

Juu, eli minä ja Krisse edustettiin Trailikalkkunoita vuoden 2006 Helsinki-Porvoo-Helsinki-kruiseissa. Kiasman edestä lähdimme Hakaniemen kautta itäänpäin, ja Puotilan Esson pihalta napattiin mukaan vielä monta kuskia. Joku laski vahvuudeksemme 29 kuskia, joka käsittääkseni oli all time high. Sää oli aivan loistava ja maantiepyörällä eteneminen on jopa todella helppoa, kun vierintävastusta ei juurikaan ole. Matka taittui oikein leppoisasti Söderkullaan asti, jonka jälkeen pyörätie päättyi ja siirryttiin ajoradan puolelle. Tässä vaiheessa kärkijoukko oli jo näkymättömissä ja takanammekin oli vielä pieni ryhmä. Viitisen kilsaa ennen porvoota pysähdyimme Krissen kanssa pienelle välitankkaukselle, ja odottelimme että häntäpää olisi ajanut meidät kiinni, mutta ketään ei näkynyt, joten jatkoimme matkaa.

Kun saavuimme Porvooseen kävi ilmi että me olimmekin häntäpää, jossain vaiheessa kaikki olivat ohittaneet meidät (vaikka en kyllä osaa sanoa milloin) ;). Porvoossa oli aluksi luvassa perinteiset mukulakiviajot, jonka jälkeen oli mukulakiviylämäkiskabat vanhan porvoon sillalta kirkolle. Mäki oli aivana sairaan jyrkkä, ja mukulakivien lisäksi paikoittain oli kymmenen sentin kerroksia irtosepeliä. Haaste oli ainakin sinkulamiehelle liikaa, joten taluttamiseksi meni minulta ja monelta muultakin. Rautaisimmat reidet odottelivat jo ylhäällä..

Seuraavaksi oli luvassa letkeä ruokailu- ja juomailuhetki rannassa, paikalliset kebab-paikat tekivät varmaankin kevätkauden parhaimmat myynnit ja olut virtasi. Itse tajusin (onneksi) jo tässä vaiheessa, että yksikin on liikaa jos meinaa päästä kotiin asti, joten keskityin hiilaritankkaukseen ja auringonottoon. Tunnin verran loikoltuamme alkoi valmistautuminen kotimatkaan "näköalareittiä" pitkin kotiin.

Menomatka oli melko tasaista tietä, välillä kumpuilevaa mutta kovia nousuja ei missään ollut, oli joko loivaa ja pitkää tai jyrkkää ja lyhyttä. Suhteellisen mukavaa siis. Paluumatka alkoi sellaisella kilometrin hiekka-soratiellä (hiilarirunkoisten kuskien omistajat olivat ymmärrettävästi mielissään) ja ihmetytti suuresti että kenelläkään ei puhjennut rengas. Kun päästiin Kuninkaantien alkuun, tajusin että "näköalareitti" tarkoittaa sitä että ajetaan kuninkaantietä melkein Vantaalle asti, ja koska tunsin tien lapsuudestani, tajusin myös että ekstrabonuskilometrejä tulee lähelle kaksikymmentä verrattuna siihen että oltaisiin ajettu samaa matkaa takaisin kun tultiin. Kuninkaantie on myös erittäin mäkinen, ja vaikka yleisfiilis oli hyvä niin reidet rupesivat ilmoittelemaan itsestään jokaisessa nousussa. Nikkilään asti jaksoi vielä oikein mainiosti, mutta kun lähdettiin Vantaalle päin rupesi sekä vastatuuli että reisien happoisuus vaikuttaa spirittiin. Ymmärrän hyvin miksi maantiekuskin kannattaa ruumiinrakenteeltaan olla muuta kuin "kattava", pahimmissa kohdissa tuntui ihan jääkaappipakastimelta tuulitunnelissa. Zonettaminen alkoi Myraksen kohdalla ja takanani oli usein sankka joukko pyöräilijöitä peesaamassa ja nauttimassa tarjoamastani tuulensuojasta ;). Keskityin vain etenemiseen, ja porukan ensimmäisen ja toisen rengasrikkotaukojen sijasta jatkoimme Krissen kanssa tasaista matkantekoamme. Ei huvittanut pysähtyä ollenkaan, koska pelko oli suuri ettei jaksa kotiin asti muuten.

Kun päästiin Kuninkaanmäkeen alkoi vimmattu suunnistus kaupunkia kohti, ja parin lyhkäisen ketunlenkin jälkeen provinsseissa päästiin Malmille josta rataa pitkin etenimme Pasilaa kohden. Nyt alkoi taas mieliala nousemaan, kun tiesi että kohta pääsee kotiin lepäämään. Krisse lähti Manskun päästä kohti Haagaa, ja mä suunnistin Kamppiin päin. Ensimmäiset krampit takareisiin tulivat vasta Mechelininkadulla, ja kiitin onneani etten ollut sellaista joutunut kokemaan aikaisemmin reissussa, olisi pikkuisen nakertanut motivaatiota.

Kaiken kaikkiaan hieno reissu, melko extreme-kokemus omalla tavallaan. Kivaa oli se, että sinkulani välitykset olivat aikalailla optimaaliset tuolle reissulle, loppui kesken vasta todella kovassa vauhdissa ja kaikki mäet pääsi suht helposti ajamalla ylös. Vitutusta ei oikein missään vaiheessa ollut havaittavissa, vaikka zonetus ilmeni aika ajoin melko vahvana lopussa. Sen opin kuitenkin, että sekä "leppoisa retkivauhti" että "näköalareitti" saattavat olla suhteellisia käsitteitä ;). Krissen kanssa pohdimme että meille mukava etenemisvauhti oli 3-4 km/h hitaampi kuin muilla, eri ei ole suuri, mutta vaikuttaa kummasti jaksamiseen. Ajetusta matkasta ei ole varmaa tietoa, mutta veikkaan että 120-130 km ei ole kovinkaan huono arvaus. Pisin ajamani päivälenkki kuitenkin. Lähdenkö uudestaan? Aivan varmasti!

Vielä yöunienkin jälkeen on todella väsynyt olo, ei meinannut tulla untakaan illalla kun väsytti niin sairaasti. Noh, tänään palautellaan vielä kunnolla, eli luvassa on runsaasti ravintoa ja laiskottelua. Because we're worth it! Kiitos Länärille kuvasta ja BC Hellsingille jälleen mahtavasta kokemuksesta.

Kuvia:
BC-Hellsingin kuvat
Lähtökuvat Kiasmalta
Krissen ottamat kuvat